Kohtaa itsesi: Uskomusjärjestelmän ymmärtämisellä itsetuntemusta

Jokaisella meillä on uskomuksia itsestä, muista, ympäristöstä ja maailmasta. Uskomukset muokkaantuvat elämämme aikana ja ovat vuoroin vaikutuksessa kaiken kanssa. Uskomukset saavat meidät toimimaan tai olemaan toimimatta. Toiminta taas muovaa uskomuksiamme. Uskomukset muodostavat uskomusjärjestelmän, joka on monimutkainen ja jokaiselle omintakeinen, ja sitä on syytä pysähtyä tarkastelemaan tasaisin väliajoin. 


Mikään ei ole varmaa, mutta johonkin on turvauduttava. Paatuneimmankin skeptikon on uskottava johonkin, jotta löytää motivaation toimia. 


Ihmiset sietävät eri määrän epävarmuutta. Mikäli epävarmuutta on hankalaa sietää, turvautuu jäykemmin erilaisiin uskomuksiin, ja yrittää pitää niistä kiinni vaikka mikä olisi. Epävarmuuden sietämisen hankaluus kertoo perusturvallisuuden puutteesta. On saatava varmuutta elämään, sillä elämä on aikaisemmin ollut kaaottista ja pelottavaa. On etsittävä syyseuraussuhteita sieltäkin, missä niitä ei välttämättä ole kokeakseen olevansa turvassa.

Epävarmuutta paremmin sietävät pystyvät herkemmin kyseenalaistamaan uskomuksensa. He tuntevat mielihyvää siitä, että saa muilta uutta informaatiota, jotka asettavat aikaisemmat olettamukset uusiksi. He ovat uteliaita tunteiden ja sisimpien toiveiden kuuntelijoita, ja eivät aseta itseisarvoa oikeassa olemisen varaan. He kokevat olevansa arvokkaita, kun oppivat uutta. He hyväksyvät kehityksen, jota tapahtuu läpi elämän. He uskaltavat muuttua ja nähdä elämän aina uusin silmin. He ovat pystyneet säilyttämään lapsuudenaikaisen itsevarman maailman ihmettelyn.

Elämämme kokemukset muokkaavat tiedonkäsittelyämme. Tiedonkäsittely muokkaa uskomuksiamme. Uskomusjärjestelmän tutkimisen kautta saadaan tietoa tiedostamattomista motivaatioistamme ja peloistamme. Motivaatiot ja pelot kertovat meistä tarinaa, mutta eivät koko totuutta. Niiden tarkkailulla voi saada itsetuntemusta ja -myötätuntoa. Helpottaa oivaltaa miksi käyttäytyy kuten käyttäytyy. Käyttäytymistä tarkastellessa voi saada kosketuksen omiin tämänhetkisiin arvoihinsa. Arvojen kautta voi löytää sisäisen motivaation elämään, ja tehdä valintoja omaksi parhaaksi.


Muutumme joka sekunti, halusimme sitä taikka emme. Emme ole samoja ihmisiä joita olimme tunti sitten, emmekä saa sitä milloinkaan takaisin. Jokainen hetki on ainutlaatuinen.


Vaikka kuinka yrittäisimme olla avarakatseisia tiedonkerääjiä, meille on ominaista keskittyä asioihin, jotka vahvistavat käsitystämme maailmasta. Liian outo on pelottavaa. Pelottavaa on aikojen alusta asti juostu karkuun, muuten emme olisi tässä. Nykyisin pakenemme lähinnä ajatuksia ja tunteita. Voimme lopettaa juoksemisen ja kohdata ne sellaisinaan. Oppia niistä ja jatkaa eteenpäin. Pyrkiä näkemään asiat sellaisina kuin ne ovat, vaikka tekisi kipeää. Tuska kuuluu elämään, mutta sekään ei kestä ikuisesti.

Olemme niin yksilöllisiä omiemme uskomustemme kanssa, että joskus törmää toiseen, jonka käytös vaikuttaa omituiselta tai tuntuu väärältä. Kaikkea ei tarvitse hyväksyä, mutta voi pyrkiä ymmärtämään. Halu ymmärtää on rakkautta. Riidat ovat lähtökohtaisesti väärinymmärrystä. Kukaan ihminen ei ole samanlainen. Sielunkumppanistakin löytyy aina jokin eroavaisuus. Identtiset sisaruksetkaan eivät ole 100% kopioita toisistaan. Yhteyden ja rakkauden voi löytää silti.


Jos haluaa täysin samanhenkisen ihmisen rinnalleen, voi vihkiytyä itsensä kanssa. Ja tätä suosittelen jokaiselle, oli parisuhteessa tai ei. 


On helppo olla ihmisen kanssa, joka tietää mitä haluaa ja hyväksyy eri näkökannat. Joustavan ihmisen kanssa on rennompaa ja vaivattomampaa. On ihanaa, kun ilmapiiri on salliva muutokselle; muututaan yhdessä ja yksilöinä. Kaikki voi virrata vapaasti, myös hankalat asiat.


Jos elämästä yrittää eliminoida tuskan, se ei ole elämää. Se on kamppailua, jonka tulee lopulta häviämään. 


Elämä ei näyttäydy kellekään samanlaisena. Jokaisella on oma todellisuutensa. Pelkästään näköaistimme huijaa aivoja ennustavilla harhoilla ja optisilla illuusioilla. Kuuloaistin tarkkuus vaihtelee yksilöllisesti ja iän myötä. Tuntoaistimukset tuntuvat erilailla hyviltä. Meille jää mieleen erilaisia asioita samasta tilanteesta. Teemme paljon oletuksia ja tulkintoja, emmekä voi koskaan tietää niiden varmuutta, vaikka toinen väittäisikin niin. Aina on mahdollisuus, että toinen valehtelee tai manipuloi. Olemme elämän vietävissä. 


Elää voi monella tavalla. Tänne mahtuu. Surullista on se, kuinka vähän ihmiset tuovat esille omaa ainutlaatuisuuttaan. 


Uskomuksilla voi helpottaa tai hankaloittaa ihmissuhteissa toimimista. Kun toinen käyttäytyy oudosti, voit tuomita toisen pelottavaksi, typeräksi tai mielenkiintoiseksi. Tai nähdä kaikki vaihtoehdot. Voit tutustua tai kiertää kaukaa. Reaktiotasi et voi valita, mutta valintoja voit tehdä. Valintojen kautta muokkaat kokemusmaailmaasi ja sitä kautta reaktioitasi.

Uskomukset itseämme kohtaan ovat perustavanlaatuiset. Ne muotoutuvat läpi elämän, mutta lapsuusajalla on ollut suuri merkitys. Onneksi voimme muokata käsityksiämme itsestämme aikuisiällä, vaikkakin se vaatii aikaa ja viitseliäisyyttä. Kannattaa olla kiinnostunut itsestään muutenkin kuin vain pinnallisesti. Pyydän, ettet pidä yllä kulisseja ainakaan itsellesi - vaali rehellisyyttä. Kulissien kanssa puret itseäsi jalkaan. Kohta kävelet tyngillä. Jos sinua kiinnostaa tutustua itseesi omien uskomuksiesi kautta, alla pohdittavaa.



Pohdintatehtäviä uskomuksiin liittyen

Miten näet itsesi? Oletko tykätty? Miten siihen suhtaudut?

Pystytkö olemaan porukoissa oma itsesi vai teeskenteletkö?

Missä rajasi menevät huumorin saralla? Pystytkö nauramaan itsellesi? Mitä tapahtuu jos muut naureskelevat sinulle?

Mikä tekee sinusta arvokkaan? Hyväksytkö itsesi kaikkine puolinesi?

Mitä vanhempasi opettivat sinulle elämästä? Mitä olet oppinut matkasi aikana? Mitä haluat nyt opettaa sisäiselle lapsellesi?

Oivaltaessasi suuria asioita uskallatko nauttia niistä ja kertoa niistä muille? Miten uskot muiden suhtautuvat siihen, että olet mennyt elämässä eteenpäin? Miksi ajattelet niin?

Sallitko itsellesi nautintoa? Uskallatko kertoa toiselle, mikä tuntuu hyvältä?

Mistä nautit lapsena? Nuorena? Voisitko tuoda näitä jossain muodossa tähän päivään?

Mitä ajattelet muista ihmisistä? Mitä ajattelet maailmasta?

Millainen uskonnollinen vakaumus sinulla on? Mitä tämä kysymys sinussa herättää? Mitä se kertoo tarinastasi?

Mikä sinusta on epäoikeudenmukaista? Miksi ajattelet niin?

Mikä on ensimmäinen tunteesi, kun huomaat olleesi väärässä? Miten kohtelet itseäsi tällaisessa hetkessä?

Kuinka hyvin koet sietäväsi elämän epävarmuutta? Mikä tuo sinulle turvaa?

Kuinka paljon uskot pystyväsi vaikuttamaan elämään? Millä tavoin?

Mikä on elämän tarkoitus sinulle tällä hetkellä?

Uskotko asioihin, joita ei ole pystytty tähän päivään mennessä todistamaan?

Millä tavoin yleensä selität itsellesi ”selittämättömät” asiat?

Koetko olevasi älykäs? Viisas? Millä tavoin?

Millainen status sinulla on muihin ihmisiin verrattuna?

Mitkä kokemukset ovat vaikuttaneet voimakkaimmin nykyisin uskomuksiisi?

Uskotko, että maailma on oikeudenmukainen?

Mitä ajatuksia sinulle herää maapallon tuhoutumisesta?

Uskotko alieneihin, kuolemanjälkeiseen elämään, Jumalaan, tieteeseen, pseudotieteeseen, horoskooppeihin, tilastoihin, salaliittoteorioihin?

Uskotko kaaosteoriaan vai johdatukseen? Mitä se kertoo tarinastasi? Toivotko, että elämä on silkkaa ihmettä, sattumaa, vai toivotko ulkopuoliset ohjausta ja merkitystä? Mihin sinä haluat uskoa? Mikä määrä tietoa sinulle riittää?

Mitä ajattelet heistä, jotka uskovat toisella tavalla kuin sinä? Miten kohtelet heitä mielessäsi ja arjessasi?

Onko kaikella tarkoitus? Mikä se sinun mielestäsi olisi?

Miten selität itsellesi maailmassa tapahtuvat ikävät asiat? Miten selityksesi vaikuttaa elämääsi?

Oletko saanut toiset ihmiset vakuuttumaan uskomuksistasi? Kenen kanssa ja miten uskot toisen kanssa samalla tavalla? Miltä se tuntuu?

Mitä pelkäät? Mitä toivot sisimmässäsi? Millaisia uskomuksia olet luonut näiden kautta?




Kommentit